Arkisto kategorialle ‘korut’

Jees, sitä on tämä vuosi aloitettu aika laiskasti ainakin korttien suhteen. No eipä tuota muutenkaan ole kehumista.

Ihan tähän alkuun kuitenkin: [HOX!HOX!] Linkitin tuohon heti omankuvan alapuolelle kuvagalleriakansioitani. Kokosin viimevuoden kortit yhteen paikkaan, minusta ne on kätevämpi katsoa noin, jos jotakuta kiinnostaa. Myös leimasimeni on tuolla esillä. Päivittelen niitä sinne lisää pikkuhiljaa. [/HOX!] :D

Ja sit itse asiaan:

Viime lauantaina (5.2.) oli serkun häät. Meikä keksii kivasti siinä alkuviikosta, että eihän mulla oo mitään kivaa puettavaa. Ei muutaku kangaslaatikoille kahtomaan, mitä sieltä löytyy ja tässä lopputulos. Myös kuvassa oleva kaulakoru on omin käsin tehty.

Minulla oli myös tarkoitus pukea bolero (vanhempaa tekoa), mutta sehän jäikin tänne kotiin sohvalle. Liekö sitten jokin karma käskenyt, mutta otin kaulaliinaksi leveän viskoosihuivin. Sen sai sitten mukavasti tuohon harteille, ettei ihan vilu iske.

Kuvan hamekankaan olen saanut ulkomaantuliaisina rakkaan avopuolisoni äidiltä ja isäpuolelta. Kuollaksenikaan en muista, missä he olivat.

 

Olen minä korttejakin tehnyt. Siivoilin eilen askartelu”romppeitani” pois sohvapöydältä (olen ehkä maininnut, että son semmonen 70x120cm) ja sitten vain tuli jostain jonkinmoinen välähdys (se siitä siivoamisesta :D ). Tein joulukortin.

Tähdet leikkelin Spellpindersin tähtistansseilla. Punaiset tähdet kohotin tarrapaloilla.

Melko yksinkertainen on kortti, mutta jostain syystä minä tykkään.

Ja sitten mulla OLI tarkoitus osallistua P*skarteluhaasteeseen #76. Haasteena oli bingo ja mie valitsin rivikseni kulta – pinkki – pitsi

Kultainen paperi on ihan tavallista tulostuspaperia. Jotain piti joskus tehdä ja suihkuttelin sen sitten kultaspraylla, mutta se tais silloin jäädä ja paperi jäi pyörimään. Tulipa sillekki sitten käyttöä.

Koruja

Posted: 3.3.2009 in korut
Tuossa aamulla innostuin kokeilemaan jo kauan mielessä pyörineitä koruja. Eihän niissä mitään monimutkaista ollut, en vain ole saanut aikaiseksi aloittaa. Tässä kuitenkin tulos:

Jälkimmäisen korun rusetti on vielä ”vähän” hakusessa, mutta eiköhän se siitä.
Vihreä koru oli jo tänään käytössä, mutta jälkimmäistä käyttänen vasta loppuviikosta isännän serkun rippijuhlissa, ehkä.

Minä pidin tuota rusettia jotenkin omaperäisenä ideana korussa, niin enkös tänään citymarketissa nähnytkin juuri tuollaisen korun myynnissä -_- se siitäkin ”ideasta”

vähän kaikenlaista

Posted: 14.2.2009 in hankintoja, korut
Tässä on nyt ollut hetken hiljaista :)
On ollut töitä tai sitten ei ole muuten vaan jaksanut tehdä sen suurempia.
Valokuviakin olisi teille näyttää, mutta kamerasta loppui akku. Ehkä ne kuvat lisään sitten illalla ja kerron nyt ensin ulkomuistista, mitä kuvissa tulee olemaan :D (kuvat lisäsin. Jälleen kerran näet kuvat isompina klikkaamalla niitä)
Aloitan valmistuneista töistä:


Tein kellon Sinellin tilauksesta (tilauksen esittelin edellisessä postauksessa)
Maalasin sitä useampana iltana ja aamuna, mutta nyt se olisi valmis. Pohja oli hieman kiero, mutta ei se näytä viisareita haittaavan, joten ei se haittaa minuakaan!

Yhtenä iltana en sitten saanut unta ja tein koruja. Sain kolme tehtyä:

  • Kaulakorun solmimalla (epäonnistui totaallisesti!)
  • Kaulakorun koruvaijerista ja simpukankuorihelmistä. Yksi helmi liikahti ikävästi kiinnitysvaiheessa (kiinnitin helmet kiinnityshelmillä) enkä saanut sitä korjattua, joten tämäkin varmaan menee uusiksi, kunhan siihen innostun.
  • Rannekorun niistä lasten silityshelmistä, laitoin siihen lukon syystä jotta minun oli pakko saada tehdä se koru NYT, eikä minulta löytynyt pyöreää kuminauhaa :D
Siinä olikin sitten valmistuneet. Keskeneräisiä töitä tällä hetkellä on 2 kuljetusboxin kantokassia (pohjan koko 71x37cm) ja ne housut, jotka aloitin joulukuussa :D pitäisi vielä pari roikotinta ommella kiinni, mutta innostus meni, eikä se ole vielä tullut takaisin :(

Hankintoja sitten viimeiseksi:
Eurokangas: Trikoota kahteen paitaan, loimusamettia, miesten pukukangasta, tylliä, 2 piilovetoketjua, mustaa ompelulankaa

Villihelmi: siemenhelmiä 3 vyyhdin verran; musta, lime, vihreä (rannekorua ajattelin), punaisia siemenhelmiä hopeasisuksella, enkelinsiipihelmiä, kellokukkahelmiä, pyöreitä lasihelmiä(8mm), fasettihiottu pyöreä(4mm), fasettihiottu pyöreä(6mm), nauhanpäätteitä (10mm), kiinnityshelmiä, Samettinauhaa ja mikrokuitunauhaa.

Siemenhelmet

Muut helmet

Nauhat, nauhanpäät ja kiinnityshelmet

Lähikuva pienemmistä fasettihiotuista.

Kiitoslahjana sain jotain AB-helmiä, yksi sininen tähti, koko n.12mm, yksi pieni, punainen sydän ja toinen pieni ja punainen, mutta jokin epämuodostunut möykky :D nää pienet on kooltaan n.5mm

Omakoru: (tilaus ei ole vielä tullut, kun ei ollut minun tilaamiani tuotteita kaikkia. Vaihdettiin sitten 8mm kokoiset helmiäishelmet 10mm kokoisiin ja sitten piti viel vaihtaa yksi väri, kun sitä ei löytynytkään 10mm kokoisena :D Mutta asiakaspalvelu pelaa hyvin, suosittelen!)
Kolmen värisiä lasihelmiäisiä; musta (ei ollut 8mm), valkoinen ja coboltti (tilasin fuksiaa), aasian kristalli fasettipisara ja aasian kristalli bicone sekä vahanauhaa neljässä värissä.

Viimeksi vielä 7 veljestä-lankaostoksia, kuvasin myös lankavaraston:
2 kerää pinkkiä lankaa (väri 553) ja 2 kerää vihreää juhlalankaa (väri 309)

Pinkki lanka

Lankavarasto ja vasemmassa yläreunassa vihreä lanka. Sinikirjavaa Palmaa käytän vielä yhteen paitaan…kunhan saan joskus hommattua ne pyöröpuikot..ei vain ole saanut aikaiseksi :D

Tilauksia

Posted: 30.1.2009 in hankintoja, korut
Tein taas vaihteeksi tilauksen Villihelmeen ja Sinelliin.

Näet kuvat isompina klikkaamalla niitä
Sinellin tilaus:

  • Kellon koneisto
  • Pyöreä kellopohja (215mm)
  • Plus color -askartelumaalia, musta ja (karmiinin)punainen
  • Kaksi sivellintä (16 ja 8)
  • Kirkasta ja valkoista kutistemuovia
Villihelmestä
Korunosat:
  • Puuvillanyöri, valkoinen ja vaaleanpunainen (1mm)
  • Nauhanpäätteitä (kierteinen)
  • Korvakorurenkaita (25mm)
  • Vastakappaleita
  • Solmusuojia
  • Korvakorutappeja, sydän
  • Papukaijalukkoja
Helmet:
  • Särölasihelmiä, ”pink/crystal” ja ”jääkukka jäätee” (8mm)
  • Ametisti (6mm)
  • Tiikerinsilmä (6mm)
  • Rengashematiitti
Kolme isoa särölasihelmeä tuli kiitoslahjana.

Tein jo kaksi yksinkertaista riipusta:

Vähän kyllä mietityttää tuo Ametisti, kun sen PITÄISI olla samankokoinen,
kuin Tiikerinsilmä, mutta pienemmältä tuo kyllä joka kulmasta näyttää.

Koruja taas :P

Posted: 23.12.2008 in Hehkutusta, korut

hajotimpa sen sydänkorun, jossa oli swaroja liimailtu siimaan. Swarot jäävät odottamaan vielä, josko keksisin käyttöä niille, mutta sydän sai uuden paikan.
Tammikuussa on tätini 50-vuotis juhlat ja minulla on musta mekko, jossa on punainen nyöritys edessä. Tämä kai pääsee koruksi sinä päivänä.

Ja ettei nyt ihan mene pelkistä koruista jauhamiseen, niin näytän teille uutta minääni :D
Joulukuun alussa otin toisen tatuoinnin.

Ja Lauantaina kyllästyin aina takkuiseen tukkaani ja päätin, että se napsitaan pois. Kävi sitten näin:

Vaan tämmöisen pienen ja nopean postauksen päätteeksi haluan toivottaa kaikille OIKEIN HYVÄÄ JOULUA!!

Pahoittelen hieman epätarkkaa kuvaa.. Mutta selvän saa jokainen, eiköstä vain ;) Minä lähden nyt ajelemaan tuonne lumisateen keskelle kohti kotia. Vähän pelottaa, mutta eiköhän se suju. Olen minä ajanut pidempiäkin matkoja :D

Lisää koruja :)

Posted: 29.11.2008 in korut

Tää on ilkeetä, kun löytää jotain uutta, jossa huomaa loistavansa. Ajattelin myös kokeilla metallilankakoruja tai mitä ne nyt onkaan, mutta tälläista siis tavoittelisin.
Mutta tässä ovat tänään valmistuneet korut:

Tätä tein useampana päivänä, kun liimasin swarot siimaan. Siima on näköjään ottanut vähän omia muotoja, mutta kyllä tämä omassa käytössä menee. Tuo sydän on pyörinyt minulla varastoissa jo parisen vuotta ja nyt se löysi paikkansa.


Ja tässä tämä minun hempeä koruni. Ihastuin tähän! Aivan valtavan ihana.

En minä tiennyt, että näin innostuisin tästä, mutta näköjään innostuin :)

Koru jälleen

Posted: 26.11.2008 in korut

Minuun on nyt purrut jokin korukärpänen ja kovasti on purrutkin!
Tämän illan koru:

Pahoittelen kuvan rakeisuutta. Kaikkihan tietää, että yhdeksän jälkeen illalla on hyvin pimeää ja kuviin joutuu käyttämään salamaa ja sen sellaista. Tarkennuskin meni päin prikkalaa, mutta tästä näkee korun idean.
Taustalla näkyy myös pieni pala tulevaa tatuointiani.

Koru

Posted: 26.11.2008 in korut

Eilen saapuneista helmistä, sekä omista kätköistäni löytyneistä siemenhelmistä sain tällaisen aikaan.

Ja riipus lähempää

Tämä näyttää aivan upealta kaulassa. Vaikka väri ei olekaan minun, niin varmaan minä jotain keksin.
Tietenkin voisin lahjoa jonkun tuolla, tai jos joku hullu haluaa ostaa. Itselleni voisin tehdä enempi oman värisen korun samalla tavalla.

Koruja

Posted: 23.11.2008 in korut

Iski jonkunlainen himo tehdä joku koru nyt heti!
Siinä kävi sitten niin, että tuijottelin jonkun aikaa tarvikkeitani ja löysin sitten joskus Villihelmestä saadyn tilauslahjan, joka sisälsi yhdeksän mustaa sydäntä. Liekö mitä materiaalia, mutta väri oli oikea :D
Sain aikaiseksi korvikset ja kaulakorun.

Korvikset minä raiskasin totaallisesti, kun ne punaista vasten kuvasin..
Tässä näkyy jälleen tämä minun suosima yksinkertaisuus.
Todennäköisesti vielä vaihdan toisenlaiset koukut tuohon. Nuo ei oikein miellytä.


Kaulakorussa sydämet roikkuu n. 10cm:n mittaisessa ketjussa.
Kaulanympärys on 30 cm, eli nauha on kaulanmyötäinen. Kuva-alustana toimi nallen selkä.

Lisää amatöörikoruja

Posted: 30.10.2008 in korut

Tällä kertaa kaulakoru, jossa ei ole niin paljon ja niin pieniä helmiä. Helmet ovat mustaraidallisia jaspiksia.
Lukkoja pitäs tilata lisää :D ne pääsi loppumaan.

Pahoittelen hieman palanutta kuvaa, mutta onneksi tästä saa sentään selvää ;)
Tarkennukset taitaa olla jossain ihan muualla, kuin helmissä :D